{{campaign=$parent}}

Bingoa julkkisjuontajien parissa!

Pelaa Paf Bingoa, Bingo Variantia, Onnenvärejä tai Aulis Classic '75:ttä ja valitse juontajaksi oma suosikkisi koko kansan rakastamien juontajien joukosta.


Valitse suosikkisi

Avaa pelin menu, valitse 'Asetukset' ja pääset vaihtamaan juontajaa klikkaamalla 'Juontaja'. Tietyn juontajan voit valita klikkaamalla hänen kuvakettaan.


Saija Palin

Alunperin Miss Skandinaviana tutuksi tullut Saija Palin on toiminut juontajana ja esiintyjänä erilaisissa tv-ohjelmissa sekä tapahtumissa. Tv:ssä Saijan on voinut nähdä esimerkiksi Onnenpyörässä ja Elixirissä. Livenä hänet voi bongata tietenkin jännittäviltä Bingoristeilyiltä. Ehtiväinen monitaituri on myös sisustuksesta kiinnostunut asuntomyyjä ja keramiikkataiteilija. Saija on pidetty monen alan taitaja, jolla tuntuu riittävän aikaa ja puhtia vaikka mihin!

Lauri Karhuvaara

Toimittaja ja tv-persoona Lauri Karhuvaara työskenteli televisiossa yli 30 vuoden ajan ja tuli tutuksi varsinkin aamutelevision pitkäaikaisena juontajana. Hän on ollut suomalaisille niin suurten kuin pienempienkin uutisten tuoja ja haastatellut ihmisiä maailmantähdistä aina kotimaan kuuluisuuksiin ja arjen moniin sankareihin.Nykyisin Lauri toimii juontajana mm. senioriristeilyillä ja paneelikeskusteluissa. Ja tietysti voit kuulla Laurin tutun äänen Pafin bingoissa.

Janne Porkka

Juontaja, imitaattori, koomikko – Janne Porkalla on monta roolia. Koko kansalle Janne tuli tutuksi juontaessaan kahdeksan vuotta suosittua Onnenpyörä-visailua. Seinäjoen Tangomarkkinoiden suorat lähetykset ja sadat yrityskeikat sekä radiotyö ovat muovanneet Jannesta viihteen rautaisen ammattilaisen. Janne on nähty niin ikään Elixir-ohjelmassa sekä Jokamiehen erä -ohjelman juontajana.

Riitta Väisänen

Riitta Väisänen ponkaisi kuuluisuuteen vuonna 1976, jolloin hänet kruunattiin Miss Euroopaksi. Titteli avasi useita ovia, ja sen myötä Riitta aloitti myös juontajan työt. Suomalaiset muistavat Riitan tietenkin supersuositusta Kymppitonni-visailusta, joka on yhä lähellä Riitan sydäntä. Heppatyttö henkeen ja vereen, Riitta kasvattaa ravihevosia ja onpa itsekin istunut ohjastajanpukilla parissasadassa ravikisassa. Ihanan Riitan ääntä voi kuunnella myös Paf Bingossa!

Evästeasetukset

Tämä sivusto käyttää 3:a evästetyyppiä: välttämättömät-, seuranta- ja markkinointievästeet.

Evästeasetukset

Valitse hyväksyttävät evästeet.

Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää

PAFIN EVÄSTEKÄYTÄNTÖ

Me (Ålands Penningautomatförening, tunnetaan myös nimellä Paf) käytämme evästeitä ja vastaavaa tekniikkaa, kuten paikallista tallentamista, seurantapikseleitä ja/tai digitaalista sormenjälkeä (yhteisesti “Cookies”), jotta voimme tarjota sinulle parhaimman mahdollisen kokemuksen käyttäessäsi verkkosivujamme ja mobiiliapplikaatioitamme.

Löydät alta tietoa käyttämistämme evästeistä ja sen miksi niitä käytämme. On tärkeää, että tapamme käyttää evästeitä saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi.

1. Mitä evästeet ovat?

Eväste on pienikokoinen tekstitiedosto, joka ladataan laitteellesi (esimerkiksi tietokoneellesi, mobiililaitteellesi tai tabletillesi) kun vierailet sivustollamme. Evästeitä luomalla pystymme tunnistamaan sinut ja tavan, jolla käytät sivujamme. Sen avulla voimme parantaa pelisivustomme käyttökokemusta tarjoamalla sinulle henkilökohtaista sisältöä, joka on sovitettu mieltymystesi mukaan.

Evästeet voivat olla väliaikaisia (joita kutsutaan myös nimellä “istuntoeväste” ) tai pysyviä evästeitä. Istuntoevästeet katoavat kun suljet selaimen, kun taas pysyvät evästeet säilytetään selaimessasi evästeen vanhenemiseen asti, edellyttäen ettei niiden voimassaoloaika pitkity joka kerta verkkosivustolle palatessasi.

2. Mitä evästeitä Paf käyttää ja miksi?

Käytämme eri tyyppisiä evästeitä, sekä ensimmäisen että kolmannen osapuolen evästeitä. Ensimmäisen osapuolen evästeet ovat meidän luomiamme ja kolmannen osapuolen evästeet ovat luotu yhdessä niiden yritysten kanssa, joiden kanssa teemme yhteistyötä tai joilta ostamme palveluita. Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään useimmiten keräämään tilastotietoa selainkäyttäytymisestäsi. Niitä voidaan käyttää myös datan keräämiseen, jonka avulla voidaan luoda kohdistettua markkinointia ja viestintää muilla verkkosivuilla.

Käytämme seuraavia evästeitä:

  • Välttämättömät evästeet

    Käyttämällä pelipalveluamme hyväksyt sen, että käytämme välttämättömiä evästeitä. Ilman näitä evästeitä emme voi tarjota pelipalvelua, eikä verkkosivustomme välttämättä toimi oikein. Välttämättömiä evästeitä käytetään esimerkiksi muistamaan asetuksesi, tietoturvan ylläpitämiseen ja täyttämään velvollisuutemme kumppaneitamme (esimerkiksi pelintarjoajat) kohtaan, jotta voimme maksaa heille oikeat palkkiot.

  • Analyysievästeet

    Näiden evästeiden avulla mittaamme ja analysoimme pelipalvelumme käyttöä, ja ne auttavat meitä parantamaan tarjoamiamme palveluja.

  • Mainosevästeet

    Mainosevästeiden avulla voimme kohdistaa sinulle räätälöityä markkinointia, tarjouksia ja informaatiota muilla verkkosivuilla, kuten sosiaalisessa mediassa (esimerkiksi Facebook), ja voimme myös tutkia markkinointimme tuloksia.

3. Miten voin poistaa evästeet?

Jos et halua verkkosivujen keräävän evästeitä laitteellesi, voit säätää selaimesi asetuksia. Asetuksia säätämällä voit saada tiedon ennen kuin eväste tallennetaan laitteellesi ja voit myös asettaa selaimesi joko kieltämään kaikki evästeet tai kieltämään ne evästeet, jotka tulevat kolmannelta osapuolelta (kolmannen osapuolen evästeet).

Sama pätee halutessasi poistaa jo olemassa olevat, laitteellesi tallennetut evästeet. Muista, että sinun tulee säätää asetukset erikseen jokaiselle käyttämällesi selaimelle.

Huomaathan, että ilman evästeitä emme voi luvata, että sivustomme ja käyttäjäkokemuksesi on optimaalinen.

Huomaathan myös, että eri selaimilla on erilaiset eväsasetukset, eivätkä ne ole hallinnassamme. Siksi neuvomme sinua tutustumaan jokaisen tarjoajan, kuten Google Chromen ja FireFoxin omiin ohjeisiin.